Valtuustokauden ensimmäinen kokous.

Vähän niin kuin ensimmäinen koulupäivä. Vielä et tunne oikein luokkakavereita, etsit omaa paikkaasi ja pöytä on kirjoja täynnä. Tästä tämä lähtee, nimenhuudosta.

Kokouksen alkuun muistettiin viime valtuuston puheenjohtajistoa kukkasilla. Kiitos joka ikiselle. Olette kukkanne ansainneet!

Kokouksessa suurin osa pykäläasioista oli henkilövalintoja. Kokouksen avasi perinteisesti valtuuston vanhin. Kunnia osui viime valtuuston tapaan Raimo Stenvallille (tupu).

Ihan alkuun myönsimme Satu Heikkilälle (kesk.) eron varavaltuutetun tehtävästä kunnasta muuttamisen johdosta. (Istuin viime valtuustokaudella Sadun kanssa kunnanhallituksessa ja sen perusteella pystyn sanoa, että tämä oli menetys Tuusulalle.)

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Arto Lindberg (sd) ja varapuheenjohtajiksi Mika Mäki-Kuhna (kok.) ja Jari Anttalainen (tupu). Onnea valituille! ❤️ Jatkoimme kokousta Arton johdolla.

Tuusulan seuraavaksi pormestariksi valittiin kokoomuksen Kalle Ikkelä. Onnea Kalle! Pormestarikolmikkoon valittiin apulaispormestarit: kasvatus ja sivistys Tuija Reinikainen (tupu) ja kuntakehitys Jari Immonen (ps.) Onnea apulaisporkuillekin!

Muut henkilöt löytynee aivan pian kunnan verkkosivuilta.

Vihreistä kunnanhallitukseen valittiin Outi Huusko, tarkastuslautakuntaan Sini Halm, kuntakehityslautakuntaan Marianna Simo, kasvatus- ja sivistyslautakuntaan Ulla Siimes, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan Sanna Tuhkunen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakuntaan minut.

Aattolan asemakaavan muutos hyväksyttiin vailla keskustelua, kuten myös Sulan yrityskorttelin hinnoittelu (myydään suoralla kaupalla kiinteällä hinnalla ja jos kauppa ei käy, niin tarjouskaupalla sitten).

Muissa asioissa Tuija Reinikainen puhui teknisistä vaaliliitoista, Aila Koivunen (sd.) puhui museotoiminnasta ja HUSin museotoiminnan järjestämisestä, viitaten mm. Kellokosken sairaalamuseoon.

Valtuuston kokoukset ovat aina seurattavissa osoitteessa julkinen.fi ja kokous on jälkikäteenkin katsottavissa samassa osoitteessa, mikäli siihen haluaa palata.

Huh. Ripeä kokous. Tästä tämä lähtee!

Iloa ja valoa syyspäiviin kaikille. Pari päivää politiikkataukoa, torstaina ja perjantaina sitten käydään tositoimiin kunnanhallituksen seminaarissa.

Terveisin,

Annika