Sini Halm
Ehdokasnumero 107
Olen kahden pienen lapsen kotiäiti ja koulutukseltani kauppatieteiden maisteri. Ennen äitiyslomalle jäämistäni ehdin työskennellä kansainvälisen yrityksen talousjohdon parissa usean vuoden. Tätä nykyä aikani kuluu lasten kanssa peuhailuun, mutta nappaan sellostani muutaman soinnun aina kun vain suinkin ehdin.
Asuin yli vuosikymmenen ulkomailla ja tuona aikana ymmärsin kuinka hyvin meillä asiat todella ovat täällä Suomessa. Palasinkin, jotta lapseni saisivat nauttia puhtaasta luonnosta, korkealuokkaisesta koulutuksesta ja tasa-arvosta.
Politiikkaan päätin lähteä, sillä tämänhetkinen polarisoitumisen trendi on huolestuttava ja omasta näkökulmastani täysin tarpeeton. Uskon vahvasti, että yhdessä toimimalla ja kaikkien näkökulmat huomioon ottaen yhteiskuntamme voisi vieläkin paremmin.
Meillä on valitettavan vähän aikaa muuttaa nykyinen ilmastokehitys parempaan suuntaan. Onneksi pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus, kun vain tekijöitä riittää.