-
Hyvinvointialueen valtuutetut tarvitsevat rohkeutta, luottamusta ja viisautta taloudenhoitoon.
Hyvinvointialueet vastaavat jatkossa sosiaali- terveys- ja pelastuspalveluista. Tulevilla aluevaltuutetuilla tulee olemaan harteillaan suuri vastuu siitä, että kaikki alueen asukkaat saavat tarvitsemiaan palveluita ja voivat hyvin. KEU-sotessa työskentelevät, yli 3600 ammattilaisen joukko tekevät työtänsä vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöille täytyy tarjota työntekoon vaadittavat edellytykset. Tiedämme, että esimerkiksi alkoholin liikakäyttö aiheuttaa sosiaalisia haittoja ja vakavia terveysongelmia. Alkoholismi vaikuttaa myös…
-
Lähipalvelut säästävät erikoissairaanhoidon menoja
Professorit Kaisu Pitkälä ja Pekka Mäntyselkä tuovat esiin kirjoituksessaan (HS 14.1.), miten terveyskeskusten osuus terveysmenoista on supistunut 20 %:sta vuonna 2000 osuuteen 13 % vuonna 2017. Näin ollen haukan osan terveysmenoista ahmaisee aina kasvavasti kallis erikoissairaanhoito. Kuitenkin, jos pyritään pitämään kustannukset kurissa, keskittäminen ja ihmisten luota kauaksi ja aina kauemmaksi sijoittuminen eivät tuo todellisia säästöjä.…
-
Äänelläsi on parantava vaikutus
Hyvinvointialueiden valtuustot valitaan tammikuun aluevaaleissa. Valtuuston tärkein tehtävä on varmistaa, että alueelle saadaan toimivat pelastus, -sosiaali -ja terveyspalvelut. Vaalikentillä yksi kuuma kysymys lienee se, mitkä palvelut keskitetään ja mitkä tuotetaan ns. lähipalveluina. Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymä (Keusote) on juuri tehnyt päätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen osalta (yhtymävaltuusto 18.11.2021). Terveyskeskusverkko säilyy entisellään ja kiirevastaanotto keskitetään kahteen laajan palvelun…
-
Talousarviokokous sujui hyvässä yhteistyössä, vaikka saimmekin pyyhkeitä
[et_pb_section fb_built=”1″ _builder_version=”4.9.0″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_row _builder_version=”4.9.10″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.9.10″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_image src=”https://www.tuusulanvihreat.fi/content/uploads/2021/08/Valtuusto-blogi-1.png” _builder_version=”4.14.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][/et_pb_image][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row _builder_version=”4.14.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.14.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_post_title _builder_version=”4.14.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][/et_pb_post_title][/et_pb_column][/et_pb_row][et_pb_row column_structure=”1_2,1_2″ _builder_version=”4.14.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_column type=”1_2″ _builder_version=”4.14.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_text _builder_version=”4.14.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”] Budjettivaltuuston lista on perinteen mukaisesti yltäkylläisen täynnä asiaa. Paitsi budjetti, myös kaavoitussuunnitelma ja lukuisia muita kohtia. Odotettavissa oli…